Tänään oli kuulkaas ensimmäinen pilvinen ja vähän viileähkökin aamu sen jälkeen kun tultiin. Piti ihan laittaa pitkähihaista paitaa päälle töihin lähtiessä, erikoista! Syyskuusta marraskuuhun täällä yleensä porottaa aurinko kuumimmillaan ja joka päivä asteet on kivunneetkin reilusti yli kolmeenkymmeneen. Ajatuksenjuoksu käyttää siis tavallistakin hitaammalla ja yleensä pitää keksiä tikusta asiaa päästäkseen ilmastoituun tilaan edes hetkeksi. Sadekausi periaatteessa alkoi jo kuukausi sitten ja lähes joka yö ukkostaa ja sataa rajusti. Siitäkin huolimatta aurinko on roikkunut sinnikkäästi päivät taivaalla ja kypsyttää koko ajan takapihan mangoja paksummiksi, nice.
Täällä rullaa elo erittäinkin kivasti ja arki alkaa muodostumaan. UNDP:llä töitä tehdään maanantaista torstaihin kahdeksasta viiteen ja perjantaina puolisen päivää. Tästä työajasta käytetään joka päivä aimo annos työkavereiden ja työkavereiden sukulaisten kuulumisten kyselyyn. Myös erilaisten sivubisnesten hoitaminen kuuluu luonnollisesti asiaan: asunnonvälitys, kiinalaisten ihmeellisten elektroniikkahärpäkkeiden myynti ja markkinointi sekä autokauppa käy kuumana maailmanparannuksen ohella. Meidän toimiston väestä suurin osa on paikallisia höystettynä ulkomaalaisella johto- (Ruanda, Englanti, Sri Lanka – kaikki muuten naisia) ja erityisasiantuntijakapasiteetilla (Suomi, Irlanti, Eritrea, Espanja, Japani, Zimbabwe). Minä kuulun UNDP:n ympäristö- ja energiayksikköön ainoana ulkomaalaisvahvistuksena, joka on ihan hauskaa.
Hommat on alkaneet sujumaan ihan kivasti ja mun isona hommana on olla mukana valmistelemassa Sambiaa Kioto -kauden jälkeiseen aikaan erittäin mielenkiintoisen UN-REDD projektin kautta. REDD liittyy laajasti kestävään metsienkäyttöön ja metsiin sitoutuneiden hiilidioksidivarastojen arvottamiseen. Eilen tämä projekti virallisesti julkaistiin Sambian ympäristöministeriön toimesta ja järjestetty tilaisuus oli suomalaisittain erittäin iso hasardi. Kyseessä on siis iso asia, jolla on kansainvälistä huomioarvoa, koska Sambia on yksi kahdestatoista pilottimaasta, jotka ohjelmaa toteuttaa.
Tilaisuus on ilmoitettu alkavan klo 9 tiistaiaamuna. Edellisenä torstaina aletaan painostamaan ministeriötä lähettämään kutsut tilaisuuteen, johon kukaan ei liikauta eväänsäkään ellei paperista (!) kutsua kiikuteta kouraan. Perjantaina ei kutsuja vieläkään kuulu ja käy ilmi, että paikkaakaan ei ole kukaan muistanut vielä varata. Satoja vieraita toivotaan saapuvan paikalle, vaikka siis kutsuja ei ole lähetetty eikä paikkaa ole. Viimeisenä asiana perjantaina paikka löytyy, mutta se on niin susi, että se menee vaihtoon. Maanantaina marssitaan ministeriöön painostamaan hiukan lisää sovitusti klo 11:30. Klo 13 oikea henkilö on metsästetty paikalle ja homma luvataan hoitaa. Oikea paikka on varattu maanantaina klo 17:29 ja kutsut lähtevät klo 17:30, kun kaikki kutsuttavat on luonnollisesti lähteneet jo töistä.
Tilaisuus alkaa tiistaina klo 9. Puhujat valuvat paikalle, kun muistavat ja aloitussanat, kansallislaulu ja aloitusrukous (?) kajahtavat ilmoille puoli yhdentoista hujakoilla. Ketään ei haittaa eikä verenpaineet tunnu olevan koholla, kun kellään ei ole kiire. Ilmaisilla t-paidoilla paikalle puijatut nelisenkymmentä ihmistä on jo ehtineet vaihtaa uudenkarhean logoilla pilkutetun t-paitansa päälle ja nuokkuvat yleisössä päivärahojen toivossa. Ne, jotka kyselevät vielä t-paitojen perään pettyvät, koska ne on loppu. Käy ilmi, että joku on hamstrannut kymmeniä paitoja autoonsa ja seminaaripaikan puutarhureilla on projektipaidat päällänsä. Iso projektin mainoslakana on myttynä salin nurkassa, koska kiinnitystarpeita ei ole. Sähkökatkos katkaisee powerpoint -esitykset kolme kertaa ja yhtä monta kertaa varaministeri vastaa puhelimeen puhujanpöntöstään. Kaiken kaikkiaan julkaisu meni kaikkien mielestä kuitenkin hienosti eli ei voinut kun pyöritellä päätä ja vähän naurahtaa, että mitä ihmettä tästä projektista tulee, jos pikkuasioiden hoitaminenkin on näin hankalaa?
Joose on tehnyt ahkerasti hommia suomityöpaikkaansa kotoa käsin. Oman työn ohella hommaa riittää enemmän kuin tarpeeksi perään katsomalla henkilöitä, jotka heiluu meidän talossa milloin milläkin asioilla. Maanantaisin ja torstaisin yltiöhellyttävä kodinhoitajamme Loveness käy kuuraamassa lattiat, tiskaamassa astiat ja pesemässä pyykit. Loveness on ujohko paikallisen keski-iän jo ylittänyt mamma (eli noin 35 v), joka on erittäin tunnollinen ja ahkera. Koko viime viikon täällä hiihteli turvallisuusfirman asentajaheppu, joka oli niin öissä, kun öissä voi olla. Se poraili tuntikaupalla piuhojen läpivientejä seinistä läpi sellaisilla sähköviritelmillä, ettei lähelle ollut asiaa. Mutta nyt meillä on hälytysjärjestelmä ja paniikkinapit, ja todistettavasti paikalle tulevat vartijat. Jee jee. Lisäksi taloa on viimeistellyt liuta remppamiehiä ja niiden pakistanilainen esimies, joka läpsii aina, jos joku ei mene ihan putkeen. Joose vähän vitsaili sen kustannuksella ja kävi se vähän talon isäntääkin läpsäsemässä. Tä?
Nyt aletaan virittäytymään juhlatunnelmaan, onhan mulla huomenna nimpparit! Jooseltakin terveisiä, yritetään olla vähän vauhdikkaampia tämän päivittämisen suhteen. Ja niitä kuviakin on tulossa :)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti